inkerin-
suomalaisten etujärjestö

"Inkerin Liitto"

Kartta
Historia
Symbolit

Inkerin
Liiton:

Perustiedot
Paikallisjarjestöt
Ilmoitukset

Uutisia Inkeristä 03/09:

• Mietteitä Inkerinmaa dokumentin katsottuani

• Kalevala yhdistää eepoksien ystäviä

• Valokuvauskilpailu alkanut

• Piispasta myös kirkkoherra

• Paluumuuttoasiat tutkitaan

• Liiton vuosikokous

• Merkkivuoden tapahtumasarja on virallisesti alkanut

• Yhden rivin uutiset

Ajankohtaista inkeriläistä

Uutiskolumnistin kannanotto

Mietteitä Inkerinmaa dokumentin katsottuani

Heti ilmoitan, että pidän Suomen FST5-kanavalla tammi-helmikuussa esitetystä Ingermanland-Inkerinmaa viiden filmin dokumenttisarjasta. Minua mielyttää, että toimittaja Greger Grönqvist porukkoineen ymmärtää inkerinsuomalaisten moniulotteista problematikkaa, eikä aikonut kertoa aiheesta kaikkea puolessa tunnissa.

Tärkeää, että dokumentissa haastatellaan aiheen parhaat suomalaiset tutkijat ja on kaivattu esille paljon arkistovideo- ja valokuva-aineistoa. Pidän siitä, että dokumentin tekijät saivat kertojiksi hyvin erilaisia ihmisiä eri maista. Mutta mutta...

Tiedän, että eurooppalaisten on vaikea ymmärtää Stalinin suurterrorin laajuus, julmuus ja järjettömyys. Kertomukset sorroista aina koskevat sieluja ja pääsevät ruutuun. Kyllä niistä pitääkin kertoa ja mahdolisimman paljon unohtamatta kuitenkin muuta, mitä Neuvostoliitossa oli. Inkerinmaa filmissä eräs vainottu kertoo, miten hänen isänsä teloitettiin 1937 ja hän jäi orvoksi äidin hoitoon viiden sisaruksen kanssa. Suomeen muuttaneesta kertojasta Nevostoliitossa on tullut tohtori ja professori. Saanko vastaavan esimerkin demokraattisesta Suomesta, kun sota-ajan orpotytöstä on tullut professori?

Suomalaisissa dokumenteissa sorroista aina kertovat ulkomailla asuvat. Venäjällä kasvaneena tiedän, että tässä maassa selviytyneillä olisi paljon enemmän kerrottavaa siitä, miten Siperiassa elettiin, siitä kuinka vaikea oli paluu kotikonnuille, siitä kuinka monta kertaa piti aloittaa elämä uudestaan ihan nollasta. Sääli, että niitä, jotka eivät osaa kertoa näistä asioista hyvällä suomella, ei haastatella.

Aina kun puhutaan inkerinsuomalaisten dramaattisesta kohtalosta sodan aikana ruutuun esiintyy vapaaehtoisesti Suomen armeijassa tai saksalaisessa 664. erikoispataljonassa palvelleet inkeriläiset. Ilman muuta heillä on äänioikeus emmekä me sodan jälkeen syntyneet voikaan tuomita ketään, jotka selviytyivät tavalla tai toisella sotamyllyryksistä, mutta on päivän selvä, että Puna-armeijassa palveli paljon enemmän inkerinsuomalaisia, kuin mainituissa sotajoukoissa. Yksi inkerinsuomalainen ansaitsi korkeimman Neuvostoliiton sankarin arvonimen kunniamerkkeineen... Kiinnostaako jotakuta näiden tuhansien suomalaisten kohtalo? Tiedättekö, että Neuvostoliiton toimittaman ilmatorjunnnan komentajana Vietnamin sodassa oli kenraali Anatoli Hyppönen?

Lähinnä mainitsematta jäi dokumentissa se tosiasia, että sodan jälkeen Petroskoissa Neuvosto-Karjalassa kyllä poliittisista ja historiallisesti perustelemattomista syistä kuitenkin syntyi suomalaiskulttuurin uusi tukikohta Venäjällä. Siellä muodostui inkerinsuomalainen älymystö: tutkijat, opettajat, kirjailijat ja taiteilijat, korkeatasoiset virkailijat, lehtimiehet. Niitä yhteiskuntaan vaikuttaneita ja keskuudessamme kunnioitettavia oli isohko lukumäärä. Neuvosto-Karjalassa saatiin aikaan myös inkeriläistyöläisten eliitti, kolme inkerinsuomalaista on saanut siviilien korkeimman «sosialistisen työn» sankarin arvonimen kultatähti-kunniamerkkeineen. Näiden ihmisten siipien «kantovoimalla» koko kansamme Neuvostoliitossa siirtyi nykyaikaan. Inkeriläisälymystöä vaikuttavana ilmiönä ei ole syntynyt Suomessa eikä Ruotsissa.

Kiitän vielä kerran toimittaja Greger Grönqvistiä ja FST5:a hyvästä tuonannosta, ja huomiosta inkerinsuomalaisia kohtaan. Olen kuitenkin varma, että tällä videodokumenttialalla tv-toimittajilla on jäänyt vielä paljon tekemättä.

Kalevala yhdistää eepoksien ystäviä

Kalevalan päivälle omistettu tilaisuus pidettiin 28.2. Pietarin kansallisuuksien kirjastossa Gorohovajalla 41. Tämän kirjaston asiantuntijat kertoivat kokoontuneille Elias Lönnrotin keruutyöstä ja Kalevalan syntymisestä. Kanasallisuudelta ersä-mordvalainen Andrei Petrov paikallisesta mordvalaisseurasta kertoi hänen kansansa eepoksesta Mastoravasta. Pietarin virolaisseuran edustaja Veronika Mahtina esitti yleisölle Kalevipoegia. Kaikki puhujat korostivat kansalliseepoksien erikoista vaikutusta suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurin kehitykseen. Esitelmien jälkeen taitoansa parketeilla näytti virolaisseuran tanhuyhtye (kuvassa) sekä suomalais-ugrilaisten kansojen kansanmusiikkia harrastava Bestiari –niminen nuorisobändi soitti muutaman kappaleen. Päivän jatkossa eepoksien ystävät ja asiantuntijat vaihtoivat vielä kauan mielipiteitä.

Lasten esittämänä Kalevala kuulosti räpiltä.

20. maaliskuuta Kalevalle omistettu «suvaitsevaisuusilta» pidettiin Pietarin kansallisuuksien talolla. Tilaisuudessa Kalevalan historiasta ja perinnöstä kertoi mm. pj Wladimir Kokko. Erikoishuomiota seminaarissa kiinnitettiin eepoksen opiskeluun kouluissa. Venäjällä se luetaan monissa oppilaitoksissa. Loistavaa oli Taimi koulun ekaluokkalaisten esitys, kun suomea opiskelevat oppilaat lauloivat Kalevalan runoja räppinä. Kalevalan merkityksestä omien kansojensa kansanrunouden keruutyössä kertoivat Pietarin komien ja latvialaisten seurojen edustajat.

Valokuvauskilpailu alkanut

Suomalaisuus Venäjällä – venäläisyys Suomessa –niminen valokuvauskilpailu julistettiin alkaneeksi 3. maaliskuuta. Se ilmoitettiin uskonnon historian valtionmuseossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Museo järjestää kilpailun yhteistyössä Inkerin Liiton kanssa ja Suomen Pietarin pääkonsulaatin tuella. Kilpailun järjestelykustannukset sponsoroi IL:n neuvoston jäsen Dmitri Poljakov.

Kilpailun tavoitteena on esittää taiteen keinoilla maiden välistä vuorovaikutusta niin menneisyydessä kuin nykyaikanakin. Siihen saa osallistua kuka tahansa valokuvausta harrastava. Valokuvia kerätään 3.8. mennessä, lokakuussa museon tiloissa on tarkoitus pitää valokuvanäyttely. Suunnitelmien mukaan näyttely kiertelee sitten Leningradin alueen näyttelysaleja ja vuonna 2010 se esitetään Helsingissä. Valokuvauskilpailu ja –näyttely on omistettu Venäjän ja Suomen historian merkkivuodelle.

Piispasta myös kirkkoherra

Ensimmäisenä maaliskuuta 2009 Pyhän Marian seurakunnan valtuusto valitsi uudeksi kirkkoherrakseen Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukaupin. Piispasta on tullut tuomiokirkon seurakunnan kirkkoherra, mikä tuntuu hyvin loogiseltakin.

Aarre Kuukauppi (kuvassa) on syntynyt 14.3.1953 Karjalassa, mihin hänen vanhemmat pääsivät tulemaan karkoituspaikoista. Pienestä Patojärven kylästä onnistuttiin palaamaan takaisin kotiseudulle ja perhe juuruitui Kelttoon, missä Aarre kävi koulua. Ammatiltansa muotoilija hän oli ollut alusta alkaen aktiivisesti mukana niin Inkerin Liiton perustamisvaiheessa kuin seurakuntien elvyttämistyössä. Kirkon palvelu innosti Kuukauppia kuitenkin enemmän, hänestä tuli pappi. 20. tammikuuta 1996 hänet vihittiin Inkerin kirkon piispaksi. Piispan virassa hän on tehnyt mahtavaa työtä Inkerin kirkon vahvistumisen ja laajentumisen hyväksi. Kuukaupin hiipakunta ulottuu Murmanskista Siperiaan ja piispan täytyy matkustaa paljon. Kiitettävästi edustaen Inkerin kirkkoa hän on osallistunut moniin kirkollisfoorumeihin eri maissa.

Piispa Kuukauppi asuu Kelton kirkkokylässä Kolpinassa, hän on naimissa ja perheeseen on syntynyt 4 lasta. Piispa on hyvässä fyysisessä kunnossa, tässä maaliskuussa hän osallistui seurakunnan järjestämiin hiihtoon ja muistojuoksuun.

Paluumuuttoasiat tutkitaan

Suomen sisäasiainministeriö on perustanut projektiryhmän, joka tutkii inkerinsuomalaisten paluumuuttoasioita. Hallituksen päämäärinä ovat paluumuuttojonon purku sekä Suomen maahanmuuttopolitikan muuttaminen työperäiseksi.

Projektiryhmän edustajat ylitarkastaja Tarja Rantalan johdolla kävi 11. maaliskuuta neuvottelemassa Inkerin Liiton toimistossa.

Puolentoista tunnin kokouksessa selvitettiin Inkerin Liiton kanta paluumuuton suhteen ja vaihdettiin mielipiteitä paluumuuton tulevaisuudesta. Projektiryhmän tehtäviin kuuluu jopa ulkomaalaislakiin muutosehdotusten tekeminen.

Neuvottelujen taustana on Suomessa käytävä laaja keskustelu maahanmuutto-politiikasta.

Liiton vuosikokous

Inkerin Liiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 28. maaliskuuta Pietarin kansallisuuksien talolla. Se kokoonnutti komeaan palatsisaliin viitisenkymmentä edustajaa liiton kuudesta paikallisjärjestöstä.

Puheenjohtaja Aleksanteri Kirjanen esitti yhdistyksen toimintaraportin, jossa mm. mainittiin, että viime juhlavuonna IL onnistui saamaan valtion rahoitusta kahteen hankkeeseen, suomalais-ugrilaisten konferenssin pitämiseen ja kantakansojen koulutustoimintaan. Vuosikokouksessa käytiin laaja keskustelu Inkerin Liiton tulevista toimintamahdollisuuksista. Johdon vaalit ohjesääntöjen mukaan pidetään vasta ensi vuonna.

Merkkivuoden tapahtumasarja on virallisesti alkanut

Maaliskuun lopussa 1809 Venäjän keisari Aleksanteri I kävi Suomessa ja julisti Porvoon valtiopäivillä, että Venäjän keisarikuntaan liittyessä Suomi kohoaa Euroopan valtioiden perheeseen. Maa sai silloin omat rajat ja suurruhtinaskunnan valtiomuodon. Suomalaisten historioitsijoiden mukaan siitä Suomen oma valtio on alkanut kehittyä.

Merkkivuoden kunniaksi suomalaisten käsin Pietarissa pidetään tavattoman iso tapahtumasarja. Sen virallisessa ohjelmassa on 43 kohtaa. Konserttien, seminaarien ja näyttelyiden rinnalla siinä on merkittävämpiäkin tapahtumia, kuten Mikael Agricolan patsaan paljastajaiset Viipurissa ja Suomi-talon avajaiset Pietarissa. Tapahtumasarjan virallinen nimike on Suomi Pietarissa – 200 vuotta.

Avajaispäivänä 29. maaliskuuta juhlalliseen ohjelmaan kuuluivat Avanti! kamarimusiikkiorkesterin konsertti Pyhän Marian kirkossa ja vastaanotto Suomen Pietarin pää- konsulaatissa. Molempiin osal-listuivat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Pietarin kuvernööri Valentina Matvienko.

Pääkonsulaatissa puheet pitivät presidentti Tarja Halonen, Venäjän presidentin täysivaltainen edustaja Luoteis-Venäjällä Ilja Klebanov ja kuvernööri Valentina Matvienko.

Suomen presidentti kertoi melko perusteel-lisesti Suomen valtion syntymisen alkuvaiheista, niistä isoista askeleista kohti itsenäisyyttä, jotka suomalaiset ovat tehneet Aleksanteri I:n ja Aleksanteri II:n aikana.

Edellispäivänä korkeimmat viranomaiset olivat mukana samanlaisissa merkkivuoden tapahtuma-sarjan avajaisissa Porvoossa.

Avanti! italian kielellä tarkoittaa «eteenpäin!», Suomi Pietarissa – 200 vuotta juhlatahtumasarja on virallisesti lähtenyt liikkeelle.

Yhden rivin uutiset

•Ensimmäisenä maaliskuuta Tartossa juhlittiin Viron inkerinsuomalaisten liiton 20. vuotisjuhlia. Inkerin Liiton puolesta veljesjärjestöä onnitteli tilaisuuteen saapunut Wladimir Kokko.

•Aktiivista on Inkerin kirkon nuorisotyö. Esimerkiksi 7.3. Kelton ja pari viikooa aikaisemmin Skuoritsan seurakunnissa järjestettiin hiihtopäivä. Samaan aikaan 7.-8.3. Tyrössä oli vuorokauden pituinen nuorisoleiri.

•Suomen Pietarin pääkonsuli Olli Perheentupa järjesti 10.3. «suomalais-ugrilaisten illallisen», jolle kuttsuttiin Unkarin, Viron ja Norjan (tässä maassa asuu kaksi sukukansaamme: saamelaiset ja kveenit) pääkonsulit. Inkeriläistahoa pöydässä edustivat piispa Kuukauppi ja puheenjohtaja Kokko.

•11. maaliskuuta Inkerin Liiton Pietarin osasto, Pietarin Inkerin Liitto piti vuosikokouksensa. Toimintaraportissa mainittiin, että juhlavuosi 2008 tehdyn työn ja sen tehokkuuden määrältä oli paras osaston historiassa. Johdon vaaleja ei ollut, ne pidetään sääntöjen mukaisesti parillisina vuosina.

•28. maaliskuuta Kelton seurakunta ja IL:n Seulaskoin osasto järjestivät perinteisen maaliskuun 1942 karkotukselle omistetun muistojuoksun Laatokan rannalta Elämän tietä pitkin.

• Vuonna 2008 Suomen Pietarin pääkonsulaatti myönsi 525 tuhatta viisumia, mikä on kaikkien aikojen ennätysmäärä ja 24%:lla enemmän kuin edellisvuonna.

Wladimir Kokko,
31.3.2009, Pietari

INKERIN LIITON 20 VUODEN HISTORIAN VIRSTANPYLVÄITÄ