inkerin-
suomalaisten etujärjestö

"Inkerin Liitto"

TUTUSTU

Kartta
Historia
Symbolit

Inkerin
Liiton:

Perustiedot
Paikallisjarjestöt
Ilmoitukset

INKERIIN

Uutisia Inkeristä 05/07:

Suomen kieli Inkerissä: onko tulevaisuutta? Osa 1.

Uuden kaartin ensimmänen kunniakirja

Kunniakirja mytös Korvelle

Urheilun kuulumisia

Puheenjohtaja Kirjanen täytti 60 vuotta
Matikan dosentti heimotyön johdolla

Voitonpäivä juhlittiin Liteinillä

Pääkonsulaatin henkilöstö tutustui Inkeriin

Runouskilpailu Suomen Pietarin instituutissa

Pääristeys-hanke alkanut

Yhden rivin uutiset

Ajankohtaista inkeriläistä

Uutiskolumnistin kannanotto

Suomen kieli Inkerissä: onko tulevaisuutta?
Osa 1.

Päivän selkeä totuus on se, että vanha Inkeri, jossa oli noin 800 suomalaista kylää, on mennyttä. Noissa kylissä muuta kuin suomea ei puhuttu ja inkerin-suomalaisten ongelmana oli miten saa oppia kunnolla valtakunnan pääkieltä. Isoisäni kertoi miten hän suoritti venäjän kielen pääsykokeen Lännen vähemmistö-kansallisuuksien kommunistiseen yliopistoon. Hänen vastaus hyväksyttiin vain sen perusteella, että hän pystyi erottamaan venäjän verbejä substantiiveista ja sivistyneet venäjänkieliset testaajat ymmärsivät suomenkielisen sanan «verbi».

Kansan hajaannuttua laajalla alueella Kolymajoelta Ruotsiin kieli alkoi sammua. Usein vanhemmat eivät edes uskalleet opettaa Neuvostoliitossa lapsilleen suomea peläten heidän kokevan samaa kansan vihollisen kohtaloa.

Kieli sammui myös «luonnollisen» assimiloinnin takia. Suurvaltion assimilointipotentiaali on aika voimakas, tiedetäänhän, että kolmannen sukupolven amerikansuomalainen takuulla ei puhu suomea. Tätä «luonnollista» assimilointia Inkerinmaalla edesauttoi myös se, että valtiovalta ei ole ruvennut suomenkielisten koulu- ja kulttuurilaitoisten uudelleenrakentamiseen.

Suomen kieli Inkerissä 50-luvulta alkaen on elänyt vain kotipuhumisen varassa. Tunnen perheen, jossa oli todella kova kielikuri, tytöt saivat piiskaa venäjänkielisten sanojen käytöstä. Nämä ovat kyllä kasvaneet kielitaitoisiksi. Mutta se oli lähinnä poikkeuksellista, tavallisesti kieli oli kaikkialla täällä vain häviämässä. Oli selvää, että tie menestymiseen vie venäjänkielitaidon kautta ja «mummojen» suomen kielestä ei ole tarvetta.

Muistan hyvin, kun 60-luvulla Keltossa kaikkialla, linja-autopysäkillä ja kaupoissa puhuttiin paljon suomea. Nykyään sitä käytetään pääosin kirkossa ja mikäli bussissa kuuluu suomea, se ihmetyttää kovasti ympärillä olevia monien kerostalojen asukkaita. 90-luvulta alkaen suomenkielitaitosten lukumäärä on vähenemässä myös Suomeen muuton takia.

Virallista tilastoa ei ole, mutta muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen perusteella arvaan, että noin 15-18% työikäisistä inkerinsuomalaisista Inkerissä pärjää paremmin tai huonommin suomen kielellä. Se on kyllä vähän, eikä tässä tilanteessa suomen kielitaito siirry sukupolvelta toiselle luonnollisella tavalla. Usein edes kotona puhuminen ei auta, niin vakavasti venäjänkielisessä maailmassa täällä Inkerissä asumme.

Alle viiskymppiset Inkerinmaalla puhuvat suomea vain silloin, kun kieli oli joskus opittu lisää. Itse opiskelin suomea ensin teini-ikäisenä sitten 80-luvulla jo korkeammalla tasolla, mutta joudun opiskelemaan sitä nykyäänkin joka päivä. Kielihän kehittyy ja se kehittyy rajan toisella puolella eikä kotimaassani.

Inkerin Liitto tarjoaa mahdollisuuden suomen opiskeluun ja olen seurannut, miten selvästi innostus siihen kasvaa. Se johtuu myös hyvin pragmaattisistakin syistä. Suomen kielitaito on selvä etu paikallisilla työmarkkinoilla ja avaa työ- ja opiskelumahdollisuuksia Suomessa. Voisin todeta, näitä etuja ymmärtäneet kakskymppiset inkeriläiset osaavat täällä suomea paremmin kuin nelikymppiset.

Uuden kaartin ensimmänen kunniakirja

Vähän aikaa sitten Syktyvkarissa avattu Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen keskus piti Suomalais-ugrilainen maailma-nimiset valokuvauskilpailut. Kunniakirjan siinä ansaitsi Inkerin Liiton nuorisovalokuvausryhmä Nuori kaarti. Moskovassa pidetyn näyttelyn järjestäjä Lilia Tshuprynina sanoi- Saimme nähdä uuden ja yhdistyneen valokuvausporukan, jolla on omat ideat ja vakiintuneet menetelmät. Kummaa, että se ei ole aikaisemmin ilmestynyt missään. Päätimme kunniakirjan myöntämisestä heille yksimielisesti. Näyttely on tarkoitus esittää ensin Moskovassa sitten Budapestissa, sitten Virossa ja seuraavaksi se kiertelee Venäjän suomalais-ugrilaisia tasavaltoja.

Kunniakirja mytös Korvelle

Inkeriläisfolkloriyhtye Korpi (johtaja Olga Konkova) osallistui 26.-28. huhtikuuta Pietarin Art-Mosaiikki –nimiseen kansainväliseen musiikkikilpailuun. Yhtye lauloi vanhoja suomalaisia ja inkeroisia lauluja. Tuomariston mukaan se on ihmetyttävää, että niin puhdas kansanlaulamisen perinne on säilynyt tähän päivään asti. Pääosin venäjänkielisten festareiden voittajajoukossa kunniakirjan on saanut myös Korpi folkloriyhye.

Urheilun kuulumisia

5. toukokuuta saappaanheiton kilpailut pidettiin Skuoritsan Puutostissa. Koulun urheilukentällä saappaita heittivät koululaiset ja jotkut inkerinsuomalaiset. Omassa ikäsarjassa miesten kilpailut voitti Venäjän saappaanheittoseuran puheenjohtaja ja IL:n neuvostojäsen Valeri Koivanen. Tilaisuuden järjestäjänä oli Viljo Ostonen, joka 17.5. IL:n neuvoston kokouksessa valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi.

Toisen urheilutyönjärjestäjän Konstantin Uljanotshkinin ansiosta Inkerissä pelataan myös jalkapalloa ja kyykkää. 13.5. Ingria-niminen futisjoukkue pelasi Pietarin kansallisuuskuntien turnauksen semifinalissa, mutta hävisi vietnamilaisille. 19.5. Konstantin järjesti kyykkäturnauksen Rampoon kaupunginpäivän juhlilla.

Inkerinsuomalaisten elämänkertoja

Puheenjohtaja Kirjanen täytti 60 vuotta

Matikan dosentti heimotyön johdolla

Aleksanteri Kirjasen suku on kotoisin Skuoritsan Tehvinästä. Juhana Kirjasen tekemillä renkailla liikkui monta kylän rekiä. Pakoten maatalouden kollektivisointia taitava «koljosniekka» muutti asumaan v. 1929 Leningradiin ja myöhemmin työllistyi taidepuusepäksi. Vainovuosina Kirjasen suku harventui huomattavasti, Juhanan yksi veli ja 7 serkkua teloitettiin vuonna 1938, vielä kaksi siskoa murhattiin v. 1942.

Joulukuussa 1941 Juhana Kirjanen haavoittui rintamalla ja joutui 9 kuukaudeksi Leningradin sotasairaalaan, sieltä maaliskuussa 1942 Puna-armeijan sotilasta ei uskaltu karkottaa Siperiaan. Juhana Kirjanen vielä palasi sotajoukkoonsa, mutta lopulta sai käskyn mennä Leningradiin kaupungin kunnostamistöihin. 3. toukokuuta Leningradissa Juhana Kirjaselle syntyi poika Aleksanteri. Samassa kuussa voimaan astui asetus, joka kielsi suomalaisilta asumisen Leningradissa ja Leningradin alueella. Mutta kunniamerkin rintamalla ansainnut sotaveterani jätettiin taas rauhaan. Inkerin Liiton nykyinen puheenjohtaja Aleksanteri Kirjanen onnistui syntymään ja kasvamaan kotimaassa, harvinaista onnea se on inkerinsuomalaisilla hänen sukupolvessaan.

Aleksanteri muistelee, että kotona puhuttiin niin suomea, kuin venäjääkin, vanhemmat aina kuuntelevat Suomen radiota. Kesäajat vietettiin maalla Tehvinässä, siellä Aleksanterin Eeva täti pakotti poikaa puhumaan suomea haluamatta ymmärtää Santerin venäjää.

Jo koulussa Aleksan-teri Kirjanen kiinnostui matematiikasta. Leningradin yliopistosta hän valmistui vuonna 1970 ja jäi opettamaan lempiainettaan tähän korkeakouluun. Lisensiaatiksi hän väitteli v. 1975 ja tähän mennessä dosentti Kirjanen on toiminut yliopiston lehtorina jo 36 vuotta! Hänen kynästään on tullut 68 matemaattista tieteelliskirjoitusta.

Allekirjoittanut tapasi Aleksanteri Kirjasen ensimmäistä kertaa jo ennen Inkerin Liiton perustamista, se oli heinäkuussa 1988 Reino Hytin talossa Skuoritsan Petrovassa, kun yhdessä juteltiin inkeriläisasioista.

Yhdistyksemme perustajien ryhmään kuuluva A.Kirjanen on ollut Inkerin Liiton johdossa aina alusta alkaen. Puheenjohtajan tehtävät hän on suorittanut kaikkien eniten vuosina 1994-96 ja sitten tauottomasti vuodesta 1998.

Aleksanteri Kirjasen panos inkerinsuomalaisten heimotyöhön on monipuolinen. Ehkä merkittävimpinä voidaan pitää hänen saavutuksia poliittisella alalla. Hänen aloitteestaan v. 1991 pidettiin voimakas mielenosoitus Bolshoi Domin (KGB:n Pietarin päämajan) edessä. Ollessaan Pietarin kaupungin valtuuston jäsenenä 1990-93 Aleksanteri kävi 8 kertaa Moskovassa valmistamassa «Venäjän suomalaisten rehabilitaatioasetusta». Nykyäänkin hän hoitaa IL:n suhteet viranomaisiin. Hänet tunnetaan Pietarin hallituksessa, Kirjanen on ansainnut Pietarin 300. vuosijuhlan mitalin ainoana IL:n edustajana. Inkerinsuomalaisten puolesta hän puhui monissa kansainvälisissä foorumeissa.

60-vuotias Aleksanteri Kirjanen on uhrannut kolmannen osan elämäänsä inkerinsuomalaisten heimötyöhön. Kysymykseen «Mitä tapahtuneista hän pitää todella arvokkaana» puheenjohtaja vastasi, että ennen kaikkea häntä ilahduttaa kaksi asiaa, «kansa on elpynyt eloon ja yhdistys on saatu aikaan». «Oliko pettymyksiä?»- «Kyllä, vastasi Kirjanen, paluumuutto Inkeriin ei onnistunut».

Aleksanteri on naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä sekä 4 lapsenlasta. Tytöistä toinen, Anna puhuu loistavaa suomea ja on suomen lehtori Pietarin Nevski kieli- ja kulttuurikorkeakoulussa sekä opettajien täydennyskoulutuksessa. Lyhyen juhlahaastattelun lopussa kysyin «Mitä isoisä haaveilee?» – «Haluaisin, jotta lapsenlapseni olisivat ylpeitä suomalaisuudestaan», vastasi harmaatukkainen IL:n puheenjohtaja Kirjanen.

Voitonpäivä juhlittiin Liteinillä

40- ja 50-lukujen laulut soivat Liteinin vanhusten palvelupisteellä 7. toukokuuta. Niitä lauloivat Nelli Romanova ja Eino Korbelainen Tatjana Zhukovan säestyksellä.

Yli kaksikymmentä Leningradin saarron inkeriläisveteraania, heistä vain yksi pappa, juhli yhdessä voitonpäivää. Heitä tervehtivät Pietarin Tsentralni piirin sosiaalitoimiston johtajat, palvelupisteen johtaja Nina Nizova sekä Inkerin Liiton puolesta Pietarin osaston puheenjohtaja Wladimir Kokko.

Pääkonsulaatin henkilöstö tutustui Inkeriin

10. toukokuuta Suomen Pietarin pääkonsulaatti oli kiinni, virkistyspäivänsä henkilökunta vietti bussikierroksella Keski-Inkerissä. Yli kolmekymmentä konsulaatin työntekijää kävi Hatsinan prioraattipalatsissa, nautti kirkkokahvista Skuoritsassa, pistäytyi Kupanitsan kirkossa ja söi lounasta Kikkerin vanhusten palvelutalolla. Matkan oppaana toimi Wladimir Kokko.

Pääkonsulaatin henkilöstö lounaalla Kikkerin palvelutalossa.

Pääkonsulaatti palvelee paljon inkerinsuomalaisia, mutta työntekijät usein tietävät Inkeristä ja inkerinsuomalaisten historiasta liian vähän. Se, että matka oli monille todella tiedonantoisaa kävi ilmi jätetyistä (ja vain myönteisistä!) palautteista. Matkan järjestäjänä oli Sampo-keskus (toimitusjohtaja Tatjana Bykova-Soittu).

Runouskilpailu Suomen Pietarin instituutissa

Perinteiseksi on jo vakiintunut ruonuskilpailu, joka pidetään Suomen Pietarin instituutin tiloissa toukokuussa. Sen järjestämiseen osallistuu Sampo-keskus. Vuodesta toiseen kasvaa suomenkielisten runojen käännöksien taso. Tärkeää, että kulpailuun hyväksytään myös kaikenlaisia musiikki- ja teatteriesityksiä sekä maalauksia, savitöitä jne. Tämän vuoden kilpailun otsikkona on Eino Leinon runorivi «Minä kuulen, kuinka kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut».

25. 5. taidekilpailun finalissa taitojansa esitti toistakymmentä tekijää, joista kaukaisimmat olivat Moskovasta ja Tveristä. Kilpailun timanttilöydöksi voidaan sanoa Viktor Pakkasta, Pushkinista. Tämän iäkkään inkerinsuomalaisen loistavasti kääntämät Ritva Viljamaan runot ansaitsivat käännöstöiden voittajakunniakirjan.

Viktor esitti yleisölle myös hänen venäjäksi kääntämänsä Aleksin Kiven Seitsemän veljestä. Pakkanen on omilla rahoilla julkaissut 100 kappaletta tunnetuinta romaania. Kysymykseen Mitä varten olette sen tehnyt? – Viktor vastasi – Jotta suomi minulta ei unohtuisi.

Viktor Pakkanen saamassa palkinnon tuomariston jäsen Tatjana Bykova-Soitulta.
Valok. Viktor Uzhvijev

Grand Prix'n veivät kuitenkin pietarilaiset Tatjana Borisova ja Julia Gribanova. Tämä duetto soittamalla pianoharmonikkaa ja laulamalla esitti Muistatko Monrepos'n valssin suomen ja venäjän kielellä. Palkinnoksi he saivat Suomen matkan Joulupukin kylään.

Pääristeys-hanke alkanut

Pääristeys –niminen hanke Pietarin Inkerin Liitossa on alkanut Pähkinäsaaren retkellä. Tämä hanke on voittanut kaupungin hallituksen osarahoitusta ja tavoittelee keskiaikaisten kauppateiden tutkimusta ja valokuvaamista Inkerinmaalla. Sen lopuksi valmistuu iso valokuvanäyttely. Kohderyhmänä on inkeriläisnuoret ja projektipäällikkönä on PIL:n nuorisotyöaktiivi Andrei Kuznetsov.

26. toukokuuta järjestettiin ensimmäinen kymmenestä suunnitellusta retkestä. Sähköjunalla 13 nuorta tuli Nevan rantaan ja kalastajaveneellä saapui Pähkinäsaareen. Oli hyvä tuuri, että linnassa ryhmä sai tutustua sotahistoriaa harrastaviin ihmisiin Pohjan sodan ruostalaisten ja venäläisten univormuissa. Linnan käynnin jälkeen vaeltiin lähimetsässä, josta löytyi keskiaikaisen kauppatien reitti. Viiteen digikameraan jäi satoja arvokkaita kuvia.

Yhden rivin uutiset

• 3. toukokuuta 60 vuotta on täyttänyt myös Aleksanteri Ruotsi, Inkerin Liiton Jaaman osaston vaihtumaton puheenjohtaja.

• 13.5. yliopiston suomen kielen opiskelijoiden esittämä Agricola ja Se Uusi näytelmä pidettiin Pyhän Marian kirkossa.

• Viikolla 20. Inkerin kulttuuriseuran (pj Helena Miettinen) järjestämä ryhmä kierteli Keski- ja Länsi-Inkerissä, matkailijaporukkaan kuuluivat pääosin Suomen kansalaiset, joilla on inkeriläinen tausta. Onnistunutta kierrosta opasti Aleksei Krjukov.

• Mannerheim-seminaari pidettiin 22.5. Pietarin tiedemiestalolla. Tialisuus oli omistettu marskin 140. vuosijuhlalle. Sen kohokohtina oli professori Leonid Vlasovin ja professori Karl-Fredrik Geustin eitelmät C.G.E.Mannerheimin työstä ja elämästä.

• Pohjois-Karjalan kansanopisto on valmis yhteistyöhön Inkerin Liiton kanssa. Ensimmäinen aikuisryhmä kävi Suomessa lyhyellä suomen kieli- ja kulttuuri-kurssilla 25.-27.5. Punkaharjulla opettajana oli mm. Suomeen muuttanut IL:n aktiivi Roine Tuhkanen.

• Säkkijärven polkan tekijän Viljo Vesterisen 100-vuotis vuosijuhlalle omistettu konsertti järjestettiin Viktor Dukaltetenkon voimin 30. toukokuuta Suomen rautatieaseman lähellä olevassa konserttihallissa.