inkerin-
suomalaisten etujärjestö

"Inkerin Liitto"

Kartta
Historia
Symbolit

Inkerin
Liiton:

Perustiedot
Paikallisjarjestöt
Ilmoitukset

Uutisia Inkeristä 07/09:

• Stalinismi ja natsismi samankaltaisia

• Mahtava lapsileiri Keltossa

• Nuikka mansikkavuosi

• Joka tunnista hauska

• Inkerinsuomalaiset: nyt venäjänkielisenä kirjana

• Koti-Inkeri kutsuu

• Taidepajat avasivat ovensa

• Yhden rivin uutinen

Ajankohtaista inkeriläistä

Uutiskolumnistin kannanotto

Stalinismi ja natsismi samankaltaisia

Noin kymmenen vuotta sitten tulin johtopäätökseen, että natsijärjestelmä Saksassa muistuttaa hirveästi Stalinin neuvostosysteemiä. Yritin väitellä tästä paikallisten kanssa, mutta vastaväittelijöillä oli lyömätön valtti: natsismi on kansainvälisesti tuomittu Nürnbergin tuomioistuimella, taas stalinismia syyttäviä päätöksiä kansainvälisesti ei ole tehty. 3. heinäkuuta 2009 ETYJ-edustajisto teki sen hyväksyttyä päätöslauselman, joka rinnastaa stalinismia natsismiin.

Mitä yhteistä näiden totalitaarien systemien välillä on? Molemmat pitivät tiettyjä kohderyhmiä sopimattomina. Natsien mukaan tietyt ihmisrodut ja kansallisuudet oli tuhottava, Stalinin Neuvostoliitossa tuhottava oli tietyt «luokat» (porvaristo, papisto, «kulakit» jne). Maiden johdoille tämä ei ollut pelkkää teoriaa, vaan natsit käytännössä murhasivat 6 miljoonaa juutalaista, mitä varten keksittiin kaasuhuoneetkin. Stalinin johto taas murhasi saman verran omia kansalaisia teloittamalla ja tuhoamalla heitä GULAGissa.

Omassa ideologiassaan molempien maiden johdot pitivät arvossa valtiota, yhteiskuntaa, massaa eikä yksityisihmisen elämällä ollut paljon arvoa. Niin sanottuja yhteiskunnallisia intressejä vain noudatettiin. Elinkeinoelämä kummassakin maassa oli täysin valtiovallasta riippuvainen.

Molemmat järjestelmät tavoittelivat maailman herruutta, ne levittivät omaa ideologiaansa keinoista tinkimättä, hyökkäsivät naapurimaihin, liittivät ne omaan valtakuntaan muilla keinoilla ja asettivat nukkehallituksia. Yhteiskunnat oli vakavasti militarisoitu.

Molemmat järjestelmät vihasivat demokratiaa. Koko valta oli yhden puolueen ja salapalveluiden käsissä. Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton yhteiskunnissa opposiitiolle ei ollut toimitilaa ja poliittiset vastustajat vangittiin ja teloitettiin. Poliittisen propagandan merkitystä korostettiin, kummassakin maassa oli propagandaan erikoistuneet virastot. Natsien ja Stalinin propagandan mukaan maissa oli sosialistinen johto, joka huolehti erikoisesti työväestöstä. Viestien vapaata leviämistä estettiin ja tiedot sensuroitu.

Propagandatarpeisiin kummassakin maassa aktiivisesti käytettiin taidetta. Niin Natsi-Saksassa kuin Stalinin Neuvostoliitossa taiteen keinoilla yritettiin luoda «uuden ihmiskunnan ihmistä». Senaikaiset saksalaiset ja nuovostoliittolaiset veistokset ja taulut muistuttavat toisiansa mielettömästi.

Molemmat järjestelmät eivät tarvinneet perinteistä uskontoa. Saksassa yritettiin palata muinaisgermaanien uskomuksiin, Neuvostoliitossa keksittiin NKP:n ja sen johtajien palvonta.

Molemmat systeemit aiheuttivat omille kansalaisilleen lukumattomia kärsimyksiä ja johtivat maat romahdukseen. Raunioidussa Saksassa se ymmärrettiin oikein ja natsi-ideologia poistettiin ihmisten mielestä kaikin keinoin. Venäjällä stalinismia voitettiin vähitelleen ei valitettavasti vieläkään lopullisesti. Täällä nykyäänkin joskus ylistetään Stalinia, joka «voitti natsismin», «sai aatravaltion ja jätti sen ydinpommilla varustettuna»... Nykynuoret Venäjällä tietävät hyvin vähän GULAGista ja jotkut pitivät Stalinia «tehokkaana valtionpäämiehenä kriisitilanteissa».

Se, mikä on eurooppalaisille selvää, ei ole vielä kaikille selvää Venäjällä. Taistelu stalinismia vastaan jatkuu.

Mahtava lapsileiri Keltossa

Inkerin kirkon lapsi– ja nuorisotyökomitea säännöllisesti järjestää kesäleirejä. 23.-26. kesäkuuta suurenmoinen lapsileiri pidettiin Keltossa. Tänä vuonna Kelttoon saapui noin 90 lasta seitsemästä seurakunnasta, pienimmät lapset olivat jopa 4-vuotiaita!

Uusi Kelton kirkko komeasti kohoaa kirkonkylän yllä.

Leirin aikataulu oli tiivis ja monipuolinen. Aamu alkoi kolmen (Inkerin, Venäjän ja Suomen) lipun nostolla, virren veisaamisella ja yhteisellä aamiaisella. Joka aamupäivällä oli raamattutunti, jolloin tutustuttiin profeetta Danielin elämään. Nuorten aktiivien johtamat lapset innolla osallistuivat keskusteluihin ja kysyivät paljon. Iltapäiväohjelman tarjonta oli todella runsas, sai liittyä käsityö-, urhelu-, musiikki-, teatteri-, veistos– taikka kokkikerhoon. Vain vanhempien hakemina pienimmät lapset lähtivät lounaan jälkeen kotiin.

Joka lasten ikäryhmällä oli vastaava kouluttaja, 12-14-vuotiaita hoiti pastori Julius Matta, 10-11-vuotiaita Veronika Shutova ja vastuu 7-9-vuotiaista oli Irina Kozlovalla. Kaikki leiriläiset ovat oppineet jotakin uutta ja kehittäneet omia osaamisiansa. Yhdessä he olivat tietopelissä, nuotiolla, kun syötiin maukkaita lettuja ja paistettua makkaraa, sekä isossa lasten jumalanpalveluksessa leirin päättyessä. Lähtöpäivänä uudet ystävät eivät halunneet erota, he lupasivat toisilleen tavata uudestaan Keltossa kesällä 2010.

Anna Tikka

Nuikka mansikkavuosi

Tavallista vähemmän poimijoita lähetti Suomeen maatalouskausitöihin Inkerin Liiton työllistämiskeskus. Tänä kesänä heitä oli vähän yli kaksisataa. Syyt ovat erilaisia, kertoo johtaja Natalja Troshina. Sato hänen mukaansa ei ole paras mahdollinen, kesän alku Suomessa oli aika viileä ja mansikan kasvua vahingoittivat myös myyrät. Toisaalta taantuma Suomessa toi mansikkapelloille suomalaisia nuoria ja tarve ulkolaisesta työvoimasta on vähennyt.

Positiivisena Troshina pitää sitä, että työllistämiskeskuksella on paljon maanviljelijoita Suomessa, jotka vuosittain rekrytöivat työntekijöitä inkeriläistyökkärin kautta ja yhä pitempiin kausiin.

Joka tunnista hauska

Suomen kielen opiskelu on Inkerin Liiton jäsenille tärkeimpiä harrastuksia, ymmärrämme, että kulttuuri ja suomalainen identiteetti pohjautuvat paljolti kielitaitoon. Haluamme puhua, lukea ja laulaa suomeksi. Moni tavoittelee muuttoa Suomeen ja ilman suomen osaamista se on mahdotonta.

Päättyneenä lukuvuonna kävin alkeiskurssin minäkin. Luulen, että minulla oli oikein hyvä tuuri, koska pääsin opiskelemaan Jelena Sokolovan ryhmään. Opettajamme on työtänsä rakastava ihminen ja loistava personallisuus. Hänen tunnit eivät väsyttäneet vaan herättivät opiskeluintoa. Maailman vaikeimpien kielien joukkoon kuuluva suomi ei tuntenutkaan vaikealta ja joka tunnista Jelena osasi tehdä hauskan. Se innosti kurssilaisia ja poissaoloja ryhmässämme oli vähän. Opettaja ehti tunnilla vielä kertoa meille paljon suomalaisesta kulttuurista ja Suomen elintavoista.

Päättökokeen koko ryhmä suoritti hyväksytysti, kaikki saavuttivat alkeiskurssin kielitaitotavoitteet. Osaamme nyt ymmärtää selkeää puhetta ja ylläpitää tavalisimpaa keskustelua. Tästä on kiitettävä IL:n suomen opettaja Jelena Sokolovaa.

Irina Golysheva

Inkerinsuomalaiset: nyt venäjänkielisenä kirjana

Tarve venäjänkieleisestä peruskirjasta inkerinsuomalaisten historiasta ja kulttuurista on ollut huutava. Vain venäjää osaava ei voinut saada tarpeeksi tietoa kansastamme. Heinäkuussa 2009 kirja nimeltä Ingermanlandskie finny (Inkerinsuomalaiset) on ilmestynyt Pietarissa Venäjän tiedeakatemian kustantamana.

Kirjan tekijät ovat Olga Konkova ja Wladimir Kokko ja heidän tuote selvästi jakautuu kahteen osaan. Toisen inkerinsuomalaisten historiasta ja nykypäivästä kertovan on kirjoittanut Kokko ja etnograafisen osuuden Konkova. Kirja on helposti luettava, koska onkin tarkoitettu «tavalliselle lukijalle». Kahden tuhannen levikki tavoittelee myös sitä lukuisaa lukijaa. 164 sivun teoksessa on runsaasti arkisto– ja muita kuvia, paperin ja painolaatu on kiitettävä.

Kirja on usean tahon yhteistyön tulos. Taloudellisesti ja organisatoorisesti sen ilmestymistä ovat tukeneet Leningradin alueen hallitus, Ust-Lugan satamaa rakentava yhtiö sekä Inkerin Liitto. Valitettavasti muut maksaneet ovat vaikuttaneet kirjan sisältöön, siitä poistettiin melkein kaikki, mitä koski inkerinsuomalaisten asumista Inkerinmaan ulkopuolella ja kaikki, mitä koski heidän asumista ulkomailla. Perusteena oli se, että kirja ilmestyy Leningradin alueen kantakansojen sarjassa ja kohdistuu juuri paikallisiin asukkaisiin.

Tietyistä puutteista huolimatta uusi kirja on laadultaan ja sisällöltään ensimmäinen yleiskirja inkerinsuomalaisista venäjän kielellä ja Inkerin Liiton iso voitto kotikentän tiedotusalalla.

Inkerinsuomalaisten elämänkertoja

Koti-Inkeri kutsuu

Kaukana Siperiassa Kemerovon kaupungissa asuva Olga Jagonskaja (38) sukujuuristaan tiesi vain sen, että mummon oma sukunimi oli Sova ja hän oli kotoisin Toksovan seudulta. Olga muistaa, että mummo puhui paljon suomea, muttei ole opettanut sitä tytölleen. Olgan äiti ei ole aiheesta kiinnostunut eikä pystynyt kertomaan tyttärelle mitään inkeriläisyydestä.

Heinäkuun päivänä 2009 Olga kolmevuotiaan pojan kanssa nousi junaan ja lähti Pietariin, jossa hänellä ei ollut sukulaisia, tuttuja eikä edes etukäteen varattua majoituspaikkaa. Edullinen majoitus järjestyi ystävälliselle tulleelle eräästä Pietarin ortodoksisesta luostarista ja seuraavana päivänä Olga oli jo menossa Toksovaan. Kiinteistöviraston kautta hän löysi IL:n Toksovan osaston puheenjohtaja Albert Nurmisen, joka tutustutti Olgan Toksovan kirkkoon ja antoi IL:n yhteystiedot.

Olga pääsi IL:n toimistoon ja kertoi tarinansa. Otettiin yhteyttä Aleksei Krjukoviin ja tuo heti muisti, että Sovon suku asui Lempaalan Harpalassa. Vielä muutaman päivän kuluttua Olga poikaineen ja Aleksei kävivät Harpalan kylässä ja Krjukov näytti vieraalle paikan, missä oli Juhana Sovon, Olgan isoisoisän talo. Ilmeisesti tässä vuonna 1923 Olgan isoäiti Aune Sova on syntynytkin. Mummo karkotettiin Krasnojarskin alueelle maaliskuussa 1942, Siperiassa hän avioitui karkotetun puolalaisen kanssa. Näin perheen sukunimi muuttui Jagonskiksi.

Kemerovosta kotoisin oleva inkerin-suomalainen Olga Jagonskaja ja hänen poikansa Saša Pietarista lähdössä.

Miksi otit riskin ja lähdit Pietarin matkaan, kysyin minä Olgalta. Hän vastasi, että se oli kai esi-isien kotiseudun kutsu. Olga ei viihdy Siperian luonnossa, mustamulta, hän kertoo, heti muuttuu mutaksi pienehkön sateenkin jälkeen. Taas Toksovan järvi– ja kumpumaisemiin hän ihastui. Olga haluaisi oppia suomen, mutta Kemerovossa se on nykyään mahdotonta.

Koti-Inkerin matka Olgan mielestä onnistui erinomaisesti. Tapasin hänet lähtiessään Pietarista Laatokan rautatieasemalla. Olgan silmät loistivat. Ehdin täällä niin paljon, hän kertoi nopeasti, pääsin mummon kotikylään ja näki Toksovan, kävin Eremitaasissa ja Mariinski teatterissa, uimme pojan kanssa Neva-joessa ja sotalaivaston päivänä poika sai nähdä kivoja sotalaivoja. Ammatiltaan karjanhoiton insinööri Olga Jagonskaja tavoittelee muuttoa Inkeriin ja ennen kuin lähti kolmen vuorokauden paluumatkaan hän pyysi Inkerin Liittoa selvittämään, kuinka realistista se on.

Taidepajat avasivat ovensa

Yhteisyössä Inkerin kirkon ja Pietarin Pyhän Marian seurakunnan kanssa Tatjana Bykova-Soitun johtama Sampo-keskus piti taidepajojen esittelytilaisuuden 30. heinäkuuta. Pyhän Marian kirkon oikealla puolella olevan rakennuksen sokkelikerroksen isossa huoneessa avattiin oikea taidegalleria monipuolisine kokoelmineen. Lasivitriineissä on monille tuttuja sampo-koruja, tuohiesineitä, pitsejä ja joitakin savitöitä. Tiskeillä on batikkikankaita ja pitseja sekä perinteisiä inkerinsuomalaisia ristipistotöitä. Hyllyillä on kirjoja ja DVD-levyjä. Kaunista taideympäristöä täydentävät kansanpuvut, muodikkaat vaatteet, puuveistokset ja ihanat tyylikkäästi valaistut tekstiilit.

Sampo-korujen kokoelma uusiutuu koko ajan.

Sampo-keskuksen johtaja Bykova-Soittu esittämällä taidepajojen aarteita.

Esitellen uutta taidepistettä johtaja Bykova-Soittu korosti, että tiloissa tulevat toimimaan käsityöpaja ja kaikille tarkoitettu avoin opetuslaitos. Se tarkoittaa, että Sampo-keskuksen opettajat pitävät näissä tiloissa erilaisia käsityökursseja seurakuntalaisille ja muille kiinnostuneille. Päivittäin joku käsityömestareista tekee tiloissa työtänsä näyttäen kävijöille taitojansa.

Suomalaiset turistit ovat kovasti tervetulleita taidepajojen tiloihin. Pajojen organisoinnista ja taloushallinnosta vastaa Sampo-keskus taas viides osa myyntituloista menee Pyhän Marian seurakunnalle.

Yhden rivin uutinen

• Kalastajan päivä nimen kantavat vuotuiset inkeroisten kansanjuhlat, jotka pidetään Vistinän kylässä Soikkolan niemimaalla. Tänä vuonna juhlittiin 12.7. Inkerinsuomalaista musiikkia juhlaohjelmassa soitti IL:n aktiivi Ljudmila Soikka.

Wladimir Kokko,
Pietari, 31.07.2009

INKERIN LIITON 20 VUODEN HISTORIAN VIRSTANPYLVÄITÄ