inkerin-
suomalaisten etujärjestö

общество
ингерманландских
финнов

Tutustu Inkeriin

Perustiedot
Paikallisjarjestöt
Ilmoitukset

Kartta
Historia
Symbolit

Uutisia Inkeristä 07/11:

• Ulkosuomalaisuuden eri kasvot

• Suomi Sydämessä

• Kauniit vihkiäiset

• Luutsan skladtshina: vatjalaisten kesäjuhla

• Inkeroiskulttuurin kesäjuhla

• Parasken harakka valmiina

• Inkerinsuomalaisten jälkiä Valamossa

• Kirkon 400. vuoden pääjuhla

• Yhden rivin uutiset

Uutiskolumnistin kannanotto

Ulkosuomalaisuuden eri kasvot

Euroopan pohjoissyrjässä sijaitseva Suomi on ollut maastamuuttomaana vuosisatoja.

Jo 1500-luvulla tuhansia niin sanottuja metsäsuomalaisia lähti Pohjanlahden yli Ruotsiin. Juuri he perustivat 1600-luvun alussa Delawaren siirtolan Ruotsin lipun alla Pohjois-Amerikkaan. Samalla vuosisadalla noin 20 tuhatta suomalaista muutti Rajajoen toiselle rannalle Inkeriin. 1800-luvulla tämä muutto Venäjän suuntaan jatkui, mutta silloin suurin osa muuttaneista jäi asumaan Pietariin eikä inkeriläiskyliin. 1800-luvun lopussa suomalaisten suosimimpana muuttokohteena oli jo Pohjois-Amerikka. Vuonna 1902 Suomesta Amerikkaan muutti 23 tuhatta ihmistä!

Talonpoikien maattomuus, kaipuu pysyvästä työstä ja paremmasta elämästä veivät suomalaisia kauaskin pois kotimaastaan. Tärkeää, että muuttajat lähtivät tekemään työtä, kyntämään ja viljelemään maata, he suostuivat raskaisiinkin töihin metsässä tai kaivoksissa. Inkerissä muodostui 1800-luvulla vahvasti suomalais-talonpoikien alue Venäjällä, USA:n Minnesotan osavaltiossa sekä Kanadan Etelä-Ontarion kaivoiskaupungeissa nykyäänkin on monilukuiset suomalaisyhteisöt.

Jatkosodan aikana tuhansia niin sanottuja sotalapsia evakuoitiin Suomesta adoptiperheisiin turvallisiin pahjoismaihin Ruotsiin ja Tanskaan, osa heistä palasi takaisin, mutta satoja jäi uuteen kotimaahan eikä enää pysty muistamaan yhtäkään suomen sanaa. Poliittiset syyt myös aiheuttavat maastamuuttoa.

1950- ja 1960-luvut olivat Ruotsiin muuttovuosia. Isot palkat Göteborgn autotehtaissa houkuttelivat esim. Pohjanmaalta jopa kokonaisia kyliä muuttamaan. Jatkosodan jälkeen Ruotsiin on muuttanut yhteensä noin 600 tuhatta suomalaista, ja puolet jäivät sinne asumaan pysyvästi. Hyvin helposti silloin lähtivät ruotsinkieliset suomalaiset, tilaston mukaan noin 25% kaikista Suomen maastamuuttajista ovat suomenruotsalaisia!

Vasta 1980-luvun puolissavälissä maahanmuuttajien lukumäärä ylitti Suomessa maastamuuttajien määrän. Mutta hyvin­voin­tiyhteis­kunnan rakennuttuakin suomalaiset lähetvät asumaan ulkomaille. Nykyään koulutustiet usein vievät suomalaisia Keski-Eurooppaan tai Iso-Britanniaan, monella suomalai­selä­keläi­sellä on tavaksi tullut muutto edullisempaan ja lämpimämpään Espanjaan, tuhansia «nokialaisia» asuu Kiinassa ja muissa it-teknologian kasvupisteissä. Entäs rakkaus? Tämä «tauti» voi viedä suomalaisia minne vaan Afrikkaan saakka. Yhteensä Suomen ulkopuolella asuu nyt 1,2 miljoonaa suomalaista, joita sanotaan ulkosuomalasiksi.

Ulkosuomalaiset ovat tietenkin varsin kirjava porukka. Suurin osa heistä, paitsi inkerinsuomalaisia, ovat Suomen kansalaisten jälkeläisiä. Kukaan ei tiedä paljonko heistä hallitsee suomea, mutta on selvä, että inkerinsuomalaisista tai amerikan- suomalaisista monet eivät osaa enää isoisien kieltä. Viimeksi Turussa näin portugalinkielisiä suomalaisia Brasiliasta, jotka tanssivat polkkaa! Ulkosuomalaisia yhdistää kiinnostus omista sukujuuristaan, suomalaisesta kulttuurista ja Suomessa tapahtuvasta.

Nyky-Suomi pitää ulkosuomalaisia hyödyllisenä voimavarana. He voivat luoda Suomi-brändin asuinmaissaan kertoen siitä, että Suomi on paljon enemmän, kuin sauna ja kylmä Joulupukin kotimaa. He voivat tehdä Suomea ja suomalaisia elintapoja tutuksi ympäri maailmaa, kansainvälistyvässä ihmiskunnassa he edesauttavat kulttuurienvälisiä dialogeja. On kiva olla mukana tässä hommassa!

Suomi Sydämessä

Täksi tilaisuudeksi ulkosuomalaiset olivat valmistautuneet yli vuoden. Sehän on ihan ymmärrettävä, koska niin iso tapahtuma pidettiin 1.-4. heinäkuuta vain toista kertaa Suomen historiassa. Suomi Sydämesä -nimisten ulkosuomalaispäivien järjestäjinä olivat siirtolaisuusinstituutti ja Turun kaupunki. Turku tamän vuoden Euroopan kulttuuri-pääkaupunkina oli muutenkin täynnä tapahtumia, vieraita vetivät keskiajan markkinat tuomiokirkon ympärillä, yleisöä monenlaiset festivaalit, konsertit ja näyttelyt.

Turkuun saapui parituhatta ulko­suomalai­sta ainakin Australia­sta, Brasilia­sta, Espanja­sta, Iso-Britannia­sta, Kanada­sta, Norja­sta, Ruotsi­sta, Saksa­sta, Venäjä­ltä, Viro­sta ja Yhdysvalloi­sta. Täytyy korostaa, että inkeri­läista­ustaisia oli kaikkien eniten, suurin joukko ulkosuomalaisia Suomi Sydämessä tapahtumassa oli Virosta.

Venäjän delegaatio marssi kulkueessa Inkerin lipun alla. Kuva Juri Tregub.

Presidentti Tarja Halonen avajaispuheenvuorossaan sanoi arvostavan ulkosuomalaisjärjestöjen tekemää työtä, hän mainitsi myös Suomi-Seuran ja ulko-suomalaisparlamentin isoa merkitystä. Ollessaan tuomiokirkon juurilla ja käyttäen nykykieltä arkkipiispa Kari Mäkinen vertaili piispa Henrikkiä maahamuuttajiin ja Mikael Agricolaa, joka kauan opiskeli Wittenbergissä, ulkosuomalaisiin. Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin sanojen mukaan Turku on aina ollut Suomen kansainvälisimpänä kaupunkina. Virallisissa avajaisissa 2.7. puhuivat myös siirtolaisinstituutin johtaja Ismo Söderling ja ulkosuomalaisparlamentin puhemies Ville Itälä. Marja-Liisa Kuosmanen lauloi säveltämänsä laulun Suomi Sydämessä.

Ulkosuomalaisten päivien ohjelmassa oli runsaasti erilaisia tapahtumia: lippukulkue, jumalanpalvelus tuomiokirkossa, jossa saarnasi arkkipiispa Mäkinen, seminaareja, taidenäyttelyitä, ulkosuomalaisista kertovien dokumenttien näytöksiä, yhteisiä juhlimisiä, konsertteja ja musiikkiyhtyeiden esityksiä. Inkerinsuomalaisia nähtävästi kiinnostavat musiikki-esitykset. Talomerkit yhtye Pietarista, Inkeri-kuoro Petroskoista, useat yhtyeet Virosta, joista Viljandin Sävel kuoro oli selvästi paras, tekivät merkittävän panoksen päivien konserttiohjelmaan. Petroskoilaisilla oli jopa kunnia laulaa tuomiokirkossa.

Seminaarisarjassa oli tietenkin Inkeri-seminaari, jota veti tri Toivo Flink. Puheenvuoroja siinä pitivät mm. ulkosuomalaisparlamentin varapuhemies Wladimir Kokko, VIL:n puheenjohtaja Toivo Kabanen, RIL:n edustaja Kalervo Kähäri, nuori tutkija Merja Kemppainen ja konsuli Kristiina Häikiö.

Inkerinmaalta Turussa oli alle kahdenkymmenen hengen IL:n pj Aleksanteri Kirjasen johtama porukka, sen ytimenä oli Talomerkit perinneyhtye. Yleistilaisuuksia lisäksi heillä oli myös mukava illanvietto meren rannalla Naantalissa, jonka heille yhteistyössä Venäjän Turun pääkonsulaatin kanssa järjestivät PIL:n entiset puheenjohtajat Eero Pellinen ja Toivo Vesikko.

Talomerkit yhtye opetti muita ulkosuomalaisia tanssimaan inkeriläisittäin. Kuva Juri Tregub.

Suomi Sydämessä ulkosuomalaispäivät jäävät historiaan ja osanottajien mieleen. Ehkä me tavataan taas seuraavissa ulkosuomalaisten fesivaaleissa vuonna 2017, kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Kauniit vihkiäiset

Tuhkasta uuteen elämään elpynyt Inkerin kirkko katsoo tulevaisuutta isoin toivein. Tulevaisuus on nuorten käsissä ja nuorisotyö korostuu joka seurakunnan toiminnassa. Mutta kun seurakunnat ovat pieniä, nuoriakin on vähän. Lasketaan – Pietarin Pyhän Marian seurakunnassa, joka on Inkerin kirkon suurimpiä, on vajaa 400 varsinaista jäsentä, joista yli puolet ovat vanhuksia. Naisia on huomattavasti enemmän kuin miehiä ja näin ollen seurakunnan nuorien on todella vaikea löytää elämänkumppani omista seurakuntalaisistaan. Vihkiäiset omien välillä sattuvat tuomiokirkossa kerran muutamassa vuodessa.

Sen takia Stepan Petrovin (24) ja Anna Dokutshajevan (21) vihikäisistä 9. heinäkuuta Pyhän Marian kirkossa tuli monille tärkeä juhlapäivä. Annalla on inkerinsuomalainen ja Stepanilla karjalainen tausta, molemmat ovat opiskelijoita. Vihkijä seurakunnan venäjänkielinen pastori Mihail Ivanov mainitsi, että kaksi vuotta sitten nuoret kihloivatkin samassa kirkossa. Onnea nuorille parille toivoitti toista sataa häihin tullutta. Harvinaista tilaisuutta varten juhlijat saivat käyttöön koko kirkon pihan.

Luutsan skladtshina: vatjalaisten kesäjuhla

Vatjalaisten perinteiset kesäjuhlat pidettiin aurinkoisena lauantaipäivänä Laukaanjoensuun Luutsan kylässä 9. heinäkuuta. Paikalliset asukkaat ja kaikki vatjalaisesta kulttuurista kiinnostuneet aina kovasti odottavat tätä tapahtumaa. Se on harvinainen mahdollisuus yhdessä harrastaa vatjan kieltä ja kuunnella vanhoja kansanlauluja, osallistua kansanleikkeihin ja juhlapitoihin.

Juhlien alussa kylän vanhin asukas vatjan kielen taitaja Ivan Georgiev ja Laukaanjoensuun kunnanjohtaja Bogdan Astretsov nostivat salkoon Vatjan lipun. Sitten juhlatavan mukaan sytytettiin kynttilöitä kunnioitetun ikonin edessä, tämä ikoni pelastui neuvostoaikana tuhotusta Pietarin ja Paavalin kappelista.

Ortodoksitapaa ikonin edessä sytytetään kynttilöitä. Valokuva M.Ivantsova

Juhlissa esiintyi sekä paikallisia muusikkoja, esim. Joenperän koulun vatjalaisyhtye Linnud, että pietarilainen perinneyhtye Korpi, joka esitti muutaman vanhan vatjalaislaulun.

Juhlien venäjänkielinen nimi «skladtshina» tarkoittaa yhteishommaa ja johtuu siitä, että paikalliset asukkaat kattavat juhlapöytää yhdessä. Emännät tekevät parhaansa – erilaisia piirakoita, kalaruokia ja muita herkkuja. Suurin osa niistä valmistettiin vatjalaisten perinteisten reseptien mukaan.

Ihana nähdä, kun mummot ja vaarit tanssivat iloisesti kylän raitilla lapsenlapsiensa kanssa. Väkeä tällä kertaa Luutsassa ei ollut paljon ja oli sellainen tunnem että ollaan joissakin perhejuhlissa, missä kaikki ovat tuttavia.

Maria Ivantsova

Inkeroiskulttuurin kesäjuhla

Inkeroisten kesäjuhlat pidettiin sunnuntaipäivänä 10. heinäkuuta Soikkolan Viistinän kylässä. Juhlapäivän tunnuslauseena oli «Säilyttämällä elvytetään» ja sen järjestäjät yrittivät parhaansa, juhlissa oli monenlaisia kansanperinne-esityksiä, käsitöitä ja kansanruokia.

Konserttiohjelman avasivat inkeroismusiikkiyhtyeet Šoikkulan laulut ja Kalastajatar. Mutta siihen osallistui monia muita itämerensuomalaisten yhtyeitä kuten vatjalaisten lapsiryhmä Linnud, pietarilaiset inkeriläistaustaiset perinneyhtyeet Korpi ja Talomerkit, inkerinsuomalaiset Pieni polku Sosnovy Borista ja Röntyskä Viron Tartosta. Paitsi tansseja ja lauluja muistiin jäivät Zoja Konovalovan esittämät inkeroiskieliset arvoitukset. Kun hän alkoi kääntää niitä venäjään yleisö huusi jo vastauksen inkeroiskielellä. Soikkolan niemimaalta löytyy vielä monta inkeroiskielen osaajaa.

Juhla oli kuin kylpy paikalliseen kulttuuriin. Oli mahdollisuus käydä inkeroi­sten kansanmuseossa, jossa asian­tunte­vana oppaana toimi Nikita Djatshkov. Myytiin kirjoja inkeroisista ja heidän kansan­kulttuuri­staan.

Myös paikalliset käsityöläiset ja emännät ovat valmistaneet juhlaväelle kankenlaista. Myynnissä oli savi- ja puutuotteita, kauniita vöitä ja kansannukkeja. Sai maistella inkeroisia kansanruokia, ennen kaikkea kalakeittoa ja savukaloja, siksi inkeroiset ovat aina olleet taitavia kalastajia.

Aina Jaakkola

Parasken harakka valmiina

Pietarin Inkerin Liiton yhteydessä toimiva kansanpukukerho aikoo valmistaa Larin Parasken puvun. Suuri kalevalanmittaisten runojen laulaja syntyi v. 1833 Lempaalassa ja 1800-luvun lopussa häntä pidettiin parhaimpana kansanrunouden laulajana Suomessa. Siellä hän tapasi mm. Jean Sibeliusta, hänen muotokuvansa maalasi Eero Järnefelt.

Mutta Larin Paraske oli myös taitavana koruompelijana! Tunnettu suomalainen kansantieteilijä Theodor Schwindt sai Paraskelta ison kirjontakokoelman, jonka perusteella julkaisi pienen Suomalainen kirjonta kirjasen. Kerhossa olemme tutkineet Larin Parasken kirjontataitoa ja pukua, joka on hänen päällä Järnefeltin taulussa. Heinäkuussa pystyimme valmistamaan Parasken kirjontaa täynnä olevan päähineen eli harakan, mikä on ompelun kannalta koko puvun vaikein osa. Periaatteessa kuka tahansa voisi vertailla meidän ompelemaa harakkaa alkuperäiseen, siksi tämä tunnetuiman kansanlaulajan arvokas päähine on säilynyt Suomen kansallismuseossa.

Natalja Romanova

Inkerinsuomalaisten jälkiä Valamossa

Heinäkuun lopussa kävin Valamosaarella. Ihastuin taas taikasaaren luontoon ja sen luostarikirkkojen kauneuteen. Mutta sain nähdä siellä myös uusimman muistomerkin, joka pari viikkoa sitten pystytettiin vanhan niin sanotun igumenin hautausmaan reunalle.

Valamo uusimman muistomerkin osa. Ensimmäisessä sarakkeessa Valkiainen A.A., kolmannessa – Karvonen I.V. Kuva W.Kokko

Isolla kiviristillä ja leveällä muistolaadalla kunnioitetaan saarella kuolleita Puna-armeijan sotaveteraaneja. Sodan jälkeen Valamoon perustettiin erikoinen lääketieteellinen laitos, johon Neuvostoliiton suurkaupungeista väkisin lähetettiin vakavasti vammautuneita sotaveteraaneja, jalattomia, kädettömiä, sokeita jne. Täällä he eivät saaneet mitään erikoishoitoa vaan kurjissa oloissa saivat kuolla hiljaittain pois kommunismin rakentajien silmistä. Luin nimiä ja heti huomasin: Vakiainen, Karvonen -selvästi inkerinsuomalaisia. Tässäkin meikäläisiä kärsi... Tunnustaako joku näistä nimistä sukulaisiaan?

Kirkon 400. vuoden pääjuhla

Inkerin kirkon juhlavuoden päätapahtuma oli 30. heinäkuuta. Se alkoi juhlallisella jumalanpalveluksella Moloskovitsan rauniokirkossa, ainoassa Inkerimaalla 1600-luvulta säilyneessä luterilaisessa temppelissä. Sen rappeutuneet seinät ja isot särkymättömät kovat luontokivet kuvasivat monille inkerinsuomalaisten kohtaloa. Kuvassa: Jumalanpalvelus Moloskovitsan rauniokirkossa 30.7.2011. Kuvat W.Kokko

Tihkusade ei estänyt ketään tulemasta, ei edes kaikille riittänyt tilaa rauniokirkon sisällä. Liturgeina toimivat Aleksei Uimonen (suomeksi) ja Ivan Hutter (venäjäksi) molemmilla kielillä saarnasi piispa Aarre Kuukauppi. Saarnassaan piispa Kuukauppi vertaili Inkerin kirkon historiaa Kristuksen kärsimystiehen. Taistelu ihmisten sielusta ja kirkkomme tulevaisuudesta hänen mielestään jatkuu.

Jumalanpalveluksen jälkeen ei enää satanut ja juhlaväki siirsi Kupanitsan kirkkoon. Ensimmäiseksi v. 1991 kunnostetussa kirkossa esitettiin valokuvanäyttely nimeltä Inkerin kirkko: elpymisen ihme 1988-1992. Kirkon pihalla tarjottiin kahvia ja perinteistä hernesoppaa. Lounaan jälkeen alkoi pastori Krylovin juontama juhlan virallinen ohjelma, missä tervehdyspuheenvuoroja seurasivat konserttiesitykset.

Kuvassa: Juhla Kupanitsan kirkon pihalla.

Piispa Seppo Häkkinen toi terveiset Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta. Inkerin kirkon elpyminen uuteen eloon on todiste Jumalan todellisuudesta, hän sanoi. Kirkon noususta raunioistaan koskettavasti lauloi pastori Arvo Survo. Kirkkoa onnitelivat Venäjän sakasalaisperäisen luterilaisen kirkon, Slovakian evankeliskirkon ja USA:n Missouri synodi –kirkon edustajat. Lämpimät onnittelut juhlavalle kirkolle Ruotsista lausui RIL:n pj Inkeri Peterson ja Virosta VIL:n Narvan seuran kuoro. Lauloivat nuoret rippileiriläiset sekä eri seurakuntien kirkkokuorot. Oli paljon hyviä sanoja, hyvää musiikkia ja erittäin lämmin ja ystävällinen ilmapiiri, jossa kaikki viihtyvät. Ei sellaista tapahdu useammin kuin kerran neljässä sadassa vuodessa, joku sanoi.

Yhden rivin uutiset

• 29. kesäkuuta Leningradin alueen hallituksen kansallisuuksien ja uskontokuntien asioiden virasto piti kokouksensa Seuluskoissa. Siihen osallistuivat mm. virastonpäällikkö M.Lemehova, alueen kansalaiskamarin jäsen Olga Konkova ja Inkerin Liiton pj Aleksanteri Kirjanen. Kirjasen puheenvuoron aiheena oli vähälukuisen kantakansan statuksen saaminen inkerinsuomalaisille.

• 16. heinäkuuta piispa Aarre Kuukaupin läsnäollessa Inkerin kirkon 400-juhlavuoden tapahtumasarjassa juhlatilaisuus pidettiin Lempaalan kirkon muistomerkillä. Juhlimiset jatkuivat Stekljannojen kappelissa. Juuri Lempaalaan v. 1611 perustettiin ensimmäinen pysyvä luterilainen seurakunta Inkerinmaalla.

Wladimir Kokko
1.8.2011, Pietari

E T S I :