inkerin-
suomalaisten etujärjestö

общество
ингерманландских
финнов

Tutustu Inkeriin

Perustiedot
Paikallisjarjestöt
Ilmoitukset

Kartta
Historia
Symbolit

Uutisia Inkeristä 09/10:

• Tarton rauha: 90 vuotta

• Potuskoja muistiksi

• Inkerikeskus on täyttänyt 15 vuotta

• Urut rakenteilla

• Suomalais-ugrilaisten vähälukuisten kansojen taidefestarit

• Yhden rivin uutiset

Uutiskolumnistin kannanotto

Tarton rauha: 90 vuotta

Puhuen historiasta aika usein inkerinsuomalaisten keskuudessa mainitaan Tarton rauha. Niin usein, että joskus epäilen puhujien tuntemusta tästä meille hyvin tärkeästä rauhansopimuksesta.

Mistä on oikein kysymys? Aloitetaan siitä, että Tarton sopimuksia on kaksi. Toisen Neuvosto-Venäjä teki 2. helmikuuta 1920 Viron kanssa ja toisen Suomen kanssa 14. lokakuuta 1920. Viron itsenäistymisen kannalta tällä ensimmäisellä on iso merkitys, esim. sopimuksen mukaan vedettiin nuoren valtion itäraja. Inkerin-suomalaisten historiassa vaikutuksensa on tehnyt jälkimmäinen vaikka sen tekstissä inkerinsuomalaisia ei mainittukaan. Juuri niin, Tarton sopimuksen tekstissä inkerinsuomalaisista ei ole sanaakaan!

Suomalais-venäläisten rauhaneuvottelut kestivät 5 kuukautta, mikä kuvaa parhaiten kuinka monipulisia ja monimutkaisia ne olivat. Keskusteltiin vaikka mistään, jopa siitä, että Laatokan vesipintaa ei saa muuttaa keinotekoisesti. Neuvotteluaikana Tartossa vieraili inkerinsuomalaisten delegaatio Kaapre Tynnin johdolla. Inkerinsuomalaisten ongelmat olivat siis ensimmäistä kerta esillä kansainvälisten asioiden aiheena. Vaikka sopimuksen tekstiin kysymyksemme ei mahtunut, Neuvosto-Venäjän valtuuskunta allekirjoitti ilmoituksen Pietarin kuvernementin suomalaisväestöstä, joka on Tarton sopimuksen liitteenä. Liite on kansainvälisen oikeuden mukaan pätevä asiapaperi, jota allekirjoittaneen osapuolen täytyy noudattaa.

Jan Bersenin tekemässä ilmoituksessa lukee «Pietarin kuvernementin suomalainen väestö nauttii täydessä määrässä kaikkia niitä oikeuksia ja etuja, jotka Venäjän lait myöntävät vähemmistökansallisuuksille. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että

mainitulla suomalaisella väestöllä on oikeus valtakunnan yleislakien ja asetusten rajoissa vapaasti järjestää kansanvalistustoimi, kunnallinen ja kuntainvälinen hallinto sekä paikallinen oikeudenkäyttö,

oikeus ryhtyä kaikkiin tarpeellisiin yhteisiin toimenpiteisiin taloudellisen asemansa kohottamiseksi,

oikeus toteuttaa edellämainittuja tarkoituksia tarpeellisten edudtus- ja toimeenpanoelimien kautta, joita yleisillä varoilla riittävästi tuetaan voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti,

oikeus kansanvalistustoimessaan sekä muissakin sisäisissä asioissa vapaasti käyttää paikallisen väestön kieltä» .

Oliko neuvostovalta noudattanut nämä sitoumukset inkerinsuomalaisia kohtaan? Poliittisissa osuudessa ei koskaan, siksi itsenäisten kansalaisjärjestöjen toiminta oli bolshevikkien vallan aikana mahdotonta. Taloudelliset sitoumukset kaatuivat kymmen vuoden kuluttua maatalouden pakkokollektivisointiin.

Taas kieli- ja kulttuuripuolella Inkerissä vuosina 1920-36 tehtiin todella paljon, suomenkielisten oppilaitoisten verkosto oli kehittynyt paremmin kuin koskaan. Vähemmistökansallisuuksia tukeva politiikka kuitenkin lopetettiin verisinä 1937-38, kun opiskelu kaikkialla Inkerissä muuttui venäjänkieliseksi ja loput luterilaiset kirkot pantiin kiinni.

Tarton rauhasopimus itse menetti voimansa 30. marraskuuta 1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.

Potuskoja muistiksi

Muistityynyistä on jo tullut Inkerin kultturiseuran tuotebrändi. Potuskapajat, jolloin vanhusten valokuvat siirtyvät heidän ompelemiin tyynyihin, pidettiin jo monissa paikoissa mm. Inkerinmaalla.

7. ja 8. syyskuuta kulttuuriseuran pj Helena Miettisen johtamat kouluttajat kävivät pitämässä pajan Pyhan Marian kirkon kryptassa. Pietarin Inkerin Liiton vanhuustyöryhmä oli kutsunut pajalaisiksi puolisentoista henkilöä. Ryhmän johtaja Nina Nizovan mukaan vanhuksia ei ollut vaikeaa saada koolle sillä käsitöitä harrastetaan samoissa tiloissa aktiivisesti. Vanhoja aikoja valokuvat käsissä muisteltiin ompelukoneiden suhistessa. Joka mummo vei kotiin kauniin muistelmia herättävän tyynyn.

Valok. Wladimir Kokko

Inkerikeskus on täyttänyt 15 vuotta

Usean inkerläisjärjestön aloitteesta sekä Suomen työministeriön ja Helsingin kaupungin tuella syyskuussa 1995 toimintansa on alkanut Inkerikeskus. Alusta alkaen päätavoitteita sillä on ollut kaksi a) auttaa inkerinsuomalaisia paluumuuttajia kotoutumaan uuteen yhteiskuntaan ja b) koordinoida inkeriläistoiminta pääkaupungin seudulla.

Keskuksen perustajista ainakin Rudolf Pakki ja Helena Miettinen olivat mukana yhdistyksen 15. vuotisjuhlilla 10. syyskuuta Paavalin seurakuntatalon tiloissa. Onnistuneeseen konserttiin osallistuivat niin paikalliset esiintyjät kuin vieraat Virosta. Konsertin aikana juontajat Toivo Tupin ja Anja Wacklin taitavasti tutustuttivat yleisöä Inkerikeskuksen historiaan ja kun lavalla oli Tuulistullan vuoro erikseen yhdessä muisteltiin Arvi Kemmpiä. Onnittelupuheita oli paljon, Inkerin Liiton puolesta sen piti pj Wladimir Kokko. Lopussa Inkerikeskuksen toiminnanjohtaja Laine Huttunen kiitti tulleita ja kutsui vieraat kahvipöytään.

Urut rakenteilla

Suomen historian isän Henrik Gabriel Porthanin sukuun kuuluva Martti Porthan on rakentanut urkuja eri maissa 25 vuotta. Nyt oman yrityksensä työntekijöiden kanssa hän ensimmäistä kertaa tekee työtä Venäjällä, rakenteilla on Pyhän Marian urut.

Urkujenrakentaja Martti Porthan ja kanttori Marina Väisä palkeiden tarkastamassa. Valok. W.Kokko

Kokenut urkujenrakentaja kertoo, että hän aina suunnittelee urut tietyn vanhan mallin mukaan. Ja malli valitaan kirkosta riippuen, tulevien urkujen täytyy sopia kirkkoon niin koolta kuin tyyliltä. Pyhän Marian urkujen prototyypeiksi Martti Porthan on valinnut baroccourut Saksan Ponitzista, jotka v. 1773 rakentanut kuuloisa mestari Gotfried Silbermann. Ulkopuolelta instrumenttia koristelevat hienot veistoskuviot kullatusta puusta ja sisään asennetaan noin 1300 pilliä. 27 äänirekisteriä mahdollistaa minkä tahansa urkumusiikin soittamista.

Siltä urut näyttävät sisäpuolelta. Valok. W.Kokko

Minua onnisti, käydessäni haastattelemassa Martti Porthania tapasin lehterillä myös kanttori Marina Väisän ja piispa Aarre Kuukaupin. Marina näytti iloiselta ja samoin huolistuneelta. Innolla hän sanoi, että seurakunta on saamassa ainutlaatuiset urut, ensimmäiset baroccourut koko Venäjällä! Taas huolestuttaa häntä se, että perusremontin vaiheessa halvasta materiaalista tehty kirkon katon päällyste on soittajan mielestä sopimatonta ja vaikeuttaa urkujen viritystä. Piispa omasta puolestaan vakuutti, että tähänkin ongelmaan ratkaisu löytyy ja lisäsi, että Pyhän Marian urut –hanke on kirkon kalliimpia projekteja. Sen kokonaiskustannukset ovat noin puoli miljoonaa euroa. Aarre Kuukauppi kiitti Suomen kirkkollisjärjestöjä ja tuhansia tavallisia kristittyjä kolehtivarojen keräämisestä.

Haastattelun aikana suomalaiset asentajat olivat koko ajan tehtävissään. Martti Porthan oli tyytyväinen töiden etenemiseen, asennus sujuu aikataulussaan. Urkujen vihkiminen pidetään 5. joulukuuta eikä epäillä, että silloin monilukuisia tulijoita saa nauttia uusien urkujen soitosta.

Suomalais-ugrilaisten vähälukuisten kansojen taidefestarit

Suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen musiikkifestivaalit on muutaman vuoden peräkkäin järjestänyt Jaaman piirikunnan hallinto, tänä vuonna Leningradin alueen hallitus otti niiden järjestämisen omiin käsiin. 23.-26. syyskuuta meillä pidettiin siis virallisesti 1. suomalais-ugrilaisten kansojen taidefestivaalit. Vanhan idean uusi startti on saanut tukea myös Venäjän kulttuuriministeriöltä ja Komi tasavallan Pietarin edustustolta. Merkittävä kulttuuritilaisuus alkoi Raivolassa Karjalan kannaksella, jatkui Terijoella ja päättyi isoon konserttiin Pietarissa Venäjän etnografisessa museossa.

Talomerkit laulamassa museon portailla, johtaja Irina Golysheva ensimmäinen oikealta. Valokuva Maria Kuratova.

Festivaaleilla sai mm. nähdä hyvin harvinaisia konsertoijia, kuten nganasanien perinneryhmä Dentedie tai setukaisten Leelo yhtye. Muiden rinnalla kulttuuritilaisuuteen osallistui IL:n Talomerkit perinneyhtye. Sen johtaja Irina Golysheva toimi festivaaleilla myös järjestelylautakunnan jäsenenä ja konserttien juontajana. Paitsi konsertteja ohjelmaan kuului esim. tanhu- ja käsityöpajoja. Talomerkit esimerkiksi opettivat muille röntysköjä ja muita Inkerin tanhuja. Osallistujien meilestä juuri asiantuntijoiden ja perinnekulttuurista kiinnostuneiden kokemusten vaihto oli festivaalien ytimenä. Pietarissa eri kansojen edustajat sopivat jatkoyhteistyöstä ja tapaamisista muissa kansankulttuurifoorumeissa.

Yhden rivin uutiset

• 3.-4. syyskuuta IL:n kansanpukukerho piti perinteisten nukkeiden työpajan opettajille ja kulttuurialan työntekijöille Tyrön Lepäsissä. Pääkouluttajana oli Natalja Romanova.

• Venäjän pääministeri Vladimir Putin vieraili 20. syyskuuta Inkerinmaalla, hän kävi tutustumassa kouluateriatuotantoon Kolonistan kylässä lähellä Kelttoa. Pääministeriä odotettiin myös Kelton koulussa, mutta sinne Putin ei päässyt tulemaan.

Wladimir Kokko,
Pietari, 1.10.2010